Opiskelun suunnitelmia ja tavoitteita

Tämä minun opiskeluni äänenkäsittelyn maailmaan on osoittautunut melko monimutkaiseksi. Jo pelkkä asioiden suunnittelu ja neuvottelu opiskelumahdollisuuksista on vienyt melkein vuoden. Ehkä jossainvaiheessa kirjoitan tarkemmin suunnittelunvaiheista, mutta nyt eletään tässä ja nyt ja edetään eteenpäin.

Opiskeluni yrittäjän oppisopimuksella alkoi maaliskuun alussa ja kestää vuoden. Yritykseni Kuopion Softop Oy:n oppisopimuskumppanina on Radio Dei. Radio Deistä mentorinani toimii Marjaana Keränen. Savon oppisopimuskeskuksesta asiaa on hoitanut Timo Katajisto. Opiskelussani ei ole mukana tutkinnon suorittamista.

Opiskelussani on tarkoitus tapahtua seuraavaa:

Tavoitteena on Tuomon ammattitaidon kehittäminen äänenkäsittelyssä sekä radio-ohjelmien laadukkaassa tuottamisessa.
Yhteistyökumppanina (kouluttajana) RadioDei. Siellä mentorina toimii Marjaana Keränen. Koulutus tapahtuu itseopiskeluna (alan termistö; netti) sekä on line- ohjauksena Tuomo/Marjaana.
Lisäksi noin kolme neljä päivää RadioDein tiloissa/toiminnoissa Helsingissä.
Tuomo tekee opinnäytetyönä julkaisun nettiin. Työnimenä: ”Kuinka tehdä teknisesti hyvä radio-ohjelma” – opas freelance-toimittajille.

Toki tavoitteet tästä vielä tarkentuvat, kun opiskelu etenee. Huomenna käyn Radio Deissä, joten silloin tulee uutta tietoa ja tavoitteita.